ToristojannevaToholampi
Energiequelle Oy suunnittelee aurinkovoimahanketta Keski-Pohjanmaalla Toholammin kunnassa sijaitsevalle Palonevan, Siliänevan ja Heinevan alueelle. Alue sijoittuu osittain turvetuotannosta poistuville alueille.
Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Toholammin kuntakeskuksesta etelään. Alueella tutkitaan mahdollisuutta rakentaa 192 megawattipiikin voimala noin 290 hehtaarin maa-alalle. Vuotuinen sähköntuotanto vastaisi noin 11 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Voimalan lopullinen koko tarkentuu suunnittelutyön edetessä.
Keväällä 2024 hankealueella on aloitettu luontoselvityksiä. Hankkeelle edellytetään ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ja yleiskaavoitusta, ja nämä menettelyt käynnistetään keväällä 2024.
Toristojannevan yv-lausunto YVA-ohjelmasta on julkaistu:
www.ymparisto.fi/toristojanneva-aurinkovoima-YVA
YVA-ohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto, jonka pohjalta alueella jatketaan selvityksiä maastokaudella 2025 ja aletaan työstää YVA-selostusta.
Turvetuotannon päättämiseen liittyvät toimenpiteet on myös aloitettu. YVA-menettelyn ja kaavan on määrä valmistua vuonna 2026.
Hankkeen yleisötilaisuus pidettiin alkukeväästä 2025. Seuraavaa yleisötilaisuutta suunnitellaan loppuvuoteen 2025.
Aurinkosäteilymittaus

Keväällä 2024 aloitetaan hankealueen läheisyydessä aurinkosäteilyn mittauskampanja, joka kestää vuoden.
Mittauksella kerätään tietoa hankealueen auringon säteilyn määrästä sekä ilmasto- ja sääolosuhteista.
Mittauskampanja tarkentaa hankkeen energiantuotantoarviota, vähentää hankekehitykseen liittyviä epävarmuuksia parantaen hankkeen toteutettavuutta, sekä mahdollistaa voimalan tarkempaa suunnittelua ja optimointia hankekehityksen varhaisemmassa vaiheessa.
(Kuva: Aurinkomittauslaitteisto)
- Pinta-ala290Hehtaaria
- Paneelien määrä280.000
- MWp196