ValkiavaaraTervola & Tornio
Valkiavaaran tuulivoimapuiston hankealue sijaitsee Tervolan kunnan ja Tornion kaupungin alueilla Lapissa. Suunniteltu hanke koostuu alustavasti noin 45 tuulivoimalasta. Voimaloiden määrä ja tarkempi sijainti tarkentuu hankkeen suunnittelun aikana.
Tuulipuiston verkkoliityntä tapahtuu joko itään Petäjäskosken sähköasemalle tai lounaaseen Viitajärven uudelle sähköasemalle, mutta myös muita vaihtoehtoja tutkitaan. Sähkönsiirto pyritään toteuttamaan niin, että mahdollisimman moni alueen tuulivoimahanke samalla kertaa liitettyä sähköverkkoon.
Tervolan kunnanvaltuusto ja Tornion kaupunginhallitus päättivät käynnistää Valkiavaaran hankkeen osayleiskaavoituksen alkuvuonna 2021.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja kaavoitustyö on käynnistynyt. Valkiavaaran hankkeen YVA-ohjelma ja kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) olivat nähtävillä keväällä 2022.
YVA:an liittyviin dokumentteihin voi tutustua tästä linkistä.
Kaavoituksen materiaaleihin voi puolestaan tutustua Tervolan kunnan verkkosivuilla ja Tornion kaupungin verkkosivuilla.
Ajankohtaista
- Hankkeen YVA-selostus (Ympäristövaikutusten arviointiselostus) on nähtävillä 60 päivän ajan 2.10.-29.11.2024.
- Hankkeen kaavaluonnos on nähtävillä 30 päivän ajan 3.10-4.11.2024
Ympäristövaikutusten arviointiselostus:
Kaavan valmisteluaineisto (Tervola)
Kaavan valmisteluaineisto (Tornio)
- Enintään37Tuulivoimalaa
- Teho jopa10MW / voimala
- Jopa370MW yhteensä