Energiequelle lausui alueidenkäyttölain luonnoksesta
Energiequelle on lausunut luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Esitys vaarantaa jopa 89 miljardilla eurolla tuulivoiman ja vetytalouden investointeja ja satojatuhansia kotimaisia työpaikkoja.
Uusiutuvaan energiaan erikoistunut Energiequelle on jättänyt oman lausuntonsa luonnoksesta uudeksi alueiden käyttölaiksi lausuntopalvelu.fi -sivustolla. Yhtiö kritisoi, että kokoluokaltaan näin merkittäviä muutoksia lainsäädäntöön ja teollisuuden toimintamahdollisuuksiin ei voi tehdä ilman kattavia vaikutusten arviointeja lisäsääntelyn vaikutuksista.

Erityisen huolestuttavia Energiequellen mukaan ovat tuulivoiman osalta ehdotetut kiinteät etäisyysvaatimukset sekä aurinkovoiman kaavoitusraja. Ne uhkaavat hidastaa vihreää siirtymää edellyttävää sähköntuotannon kasvua ja sitä kautta myös monia teollisia investointeja ja työpaikkoja Suomeen, mutta laki myös kaventaisi kuntien itsehallintoa ja strategista liikkumavaraa oman maankäytön, rakentamisen ja elinvoiman suunnittelussa.
“Tuulivoiman etäisyyssääntelyn käyttöönotto voisi kaataa yli puolet koko Suomen maatuulivoiman hankemassasta. Kyse on yli 30 GW:sta, mikä tarkoittaa vuosittaisessa sähköntuotannossa yli 90 TWh ja vähentää tuulivoimainvestointipotentiaalia yli 42 miljardilla eurolla. Mikäli etäisyyssääntely valuu käytännössä vaikuttamaan myös maakuntakaavoihin merkittyihin tuulivoima-alueisiin, on vaikutus jopa 39 GW eli 120 TWh menetettyä sähköntuotantoa ja 55 miljardia euroa menetettyjä investointeja”, toteaa Energiequellen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Valtteri Törmänen. Yhtiö pohjaa arviot tuulivoiman ja vetytalouden investointien arvosta Suomen Uusiutuvien ja Suomen Vetyklusterin arvioihin.
“Lisääntyvästä sähköntuotannosta riippuvaisen vetytalouden investointien arvoksi on arvioitu 34 miljardia, joten karkeasti laskettuna esitys vaarantaa siis yhteensä jopa 89 miljardin euron arvosta tuulivoiman ja vetytalouden investointeja. Summaan ei ole huomioitu vaikutuksia esimerkiksi aurinkovoimainvestointeihin tai muita vihreän siirtymän mahdollistamiin investointeihin”, Törmänen lisää. ”Näin massiiviset muutokset tulee tehdä harkiten, ylivaalikautisesti ja hyvässä vuoropuhelussa teollisuuden, kuntien sekä kaikkien muiden osapuolien kanssa, jotta emme vahingossa vahingoita vihreän siirtymän, työllisyyden ja talouskasvun tavoitteita, mutta myös odottamattomalla tavalla kuntien taloutta.”
Yhtiö myös huomauttaa, että etäisyyssääntelyn vaikutukset myös työllisyyteen voivat olla ajateltua suuremmat. Vuonna 2019 valmistuneen selvityksen mukaan Suomeen vuoden 2018 loppuun mennessä rakennettu tuulivoimakapasiteetti (noin 2 000 MW) luo 20-vuotisen elinkaarensa aikana työtä suomalaisille 55 800 henkilötyövuoden verran.
“Nyt puhe on viisitoista kertaa suuremmasta määrästä tuulivoimaa eli uhan alla on jopa yli 800 000 henkilötyövuotta. Samoin kotimaisella vetyarvoketjulla on mahdollisuus saavuttaa vuoteen 2035 mennessä jopa 13 %:n osuus suomalaisesta BKT:stä ja luoda samalla 115 000 työpaikkaa, jotka etäisyyssäännöt nyt asettavat vaaraan, sillä koko ala perustuu puhtaan ja edullisen sähkön saatavuudelle,” Törmänen jatkaa vaikutuksista. “Nämä ovat kuitenkin hyvin karkeita arvioita, ja ennen sääntelyn viemistä eteenpäin olisi hyvä ottaa aikalisä, ja tehdä kattavat vaikuttavuusarviot. Siksi olemme esittäneet, että Alueidenkäyttölaki tulisi viedä eteenpäin omana kokonaisuutenaan ja mahdollisista etäisyysssääntelystä linjata asetuksessa.”
“Tuulivoiman nykyinen sääntely Suomessa on kuitenkin jo nyt yksi Euroopan tiukimmista. Se perustuu tapauskohtaiseen arviointiin, jossa esimerkiksi meluvaikutukset otetaan tarkasti huomioon. Kiinteän etäisyysrajan asettaminen asutukseen nähden poistaisi vaikutuksiin perustuvan lupajärjestelmän ja kaventaisi kuntien paikallista päätösvaltaa kaavoituksessa. Siksi nykysääntelyn jatkaminen olisi perusteltua”, toteaa Energiequellen hankekehitysjohtaja Atte Lohman. Lohman kertoo, että Energiequellella on tällä hetkellä hankekehityksessä yhteensä noin 350 turbiinia tuulivoimaa, joka vastaa noin 2500 megawattia sähkötehoa. Kun laskee maatuulivoiman investointikustannusten olevan tällä hetkellä noin 1,2–1,5 M€/MW, niin kyseessä on noin 3–4 miljardin euron investoinnit. Näistä yhtiö arvioi, että esitetty lisäsääntely kaataisi noin puolet voimaloista eli 1,5-2 miljardin euron investoinnit. “Lisäksi esitetty sääntely siirtäisi hankkeita pois alueilta, joilla on jo ihmistoimintaa, ja kohti luonnontilaisia alueita, mikä on ristiriidassa luonnonsuojelun periaatteiden kanssa. Tämä ja moni muu vaikutus on merkittävässä ristiriidassa koko Alueidenkäyttölain tavoitteiden sekä Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitteiden kanssa.”
Aurinkovoiman osalta luonnos on käytännössä estämässä aurinkovoimarakentamisen metsään ja velvoittamassa kaavoittamaan kaikki yli 10 hehtaarin aurinkovoimahankkeet. “Ehdotukset aurinkovoiman osalta tulevat tosiasiallisesti ajamaan hankkeita pois erityisesti Etelä- ja Varsinais-Suomesta, kun sähköjärjestelmän ja huoltovarmuuden näkökulmasta olisi tärkeää saada lisää sähköntuotantoa kyseisille alueille mahdollisimman lähelle merkittäviä sähkön kuluttajia”, hankekehitysjohtaja Lohman kertoo.
Yhtiö uskookin Alueidenkäyttölain luonnoksen uusiutuvan energian kirjausten estävän Suomen tarvitseman sähköntuotannon lisäyksen ja olevan haitallinen Suomen työllisyydelle ja taloudelle.
Energiequellen lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi voi tutustua lausuntopalvelu.fi -sivustolla.
Energiequelle
Energiequelle on aktiivinen kansainvälinen energia-alan toimija jo vuodesta 1997. Yhtiö suunnittelee, rakentaa ja operoi tuulivoimaa, aurinkovoimaa ja biokaasulaitoksia sekä sähköasemia, P2X-hankkeita ja energianvarastointijärjestelmiä. Energiequelle toimii tällä hetkellä Saksassa, Suomessa, Ranskassa, Puolassa, Kreikassa sekä Etelä-Afrikassa. Suomessa yhtiön toimipisteet sijaitsevat Helsingissä ja Vaasassa, mutta toiminta kattaa koko maan. Energiequelle konsernissa työskentelee yhteensä yli 600 työntekijää ja se on toteuttanut yli 850 voimalaitosta, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 1700 MW. Energiequelle lukeutuu alansa johtaviin yhtiöihin.
Kaikki lehdistötiedotteet: www.energiequelle.fi/lehdistotiedotteet